Mielestäni metsästys koostuu kolmesta asiasta: metsästäjästä, mahdollisesti koirasta ja metsästysaseesta. Tässä postauksessa sivusinkin jo niitä tärkeitä byrokratian rattaita, joiden läpikäymisella saadaan aselupa ja jota ilman ei metsästysasetta voi hankkia. Nyt ajattelin kertoa, mitkä ovat omat periaatteeni tässä lajissa.
Metsästys lähtee mielestäni ennen kaikkea kunnoituksesta luontoa ja (metsän)eläintä kohtaan, ja tämä edellä täytyisi tämän lajin harrastus aina toteuttaa. Kunnioitus luontoa ja eläintä kohtaan näkyvät mielestäni siinä, että tähtää vain nuoriin yksilöihin siinä suhteessa, kuin kannanhoidollisesti on järkevää. Meidän metsästysseurassa on kiintiöt: tänä kautena mm. 1 metso, 2 teertä, 5 jänistä.. mutta kuten eräs vanhempi metsästäjä kokouksessa hyvin sanoi - kun kysyttiin kantaa siihen, nostetaanko metsäkanalintujen osalta kiintiöitä. Ei ammuta niitä kaikkia heti silloin, kun kanta on vasta elpymässä - ja kukapa haluaisi alueella vuosikausia asunutta harmaata ukkometsoa, jonka liha ei ole välttämättä edes käyttökelpoinen, turhaan tappaa.
Tämän miehen puheessa oli itua ja ajatukset johtavat siitä sujuvasti riistaeläimen kunnioitukseen. Kukaan eikä varsinkaan harrastuslaji puhumattakaan eläinkannasta ei hyödy siitä, että ammutaan yli tarpeen mitä nenän eteen sattuu tulemaan. Tätä on valitettavasti myös meidänkin seurassa nähty eritoten kyyhkysjahdeissa. Jo ensimmäisenä aamuna lahdataan (kyllä, tämän koen lahtaamisena) 30 kyyhkyä, joista 20 jää maahan käyttämättömänä. En arvosta tällaista ajatusmaailmaa pätkääkään. Jos sen saaliin saa, se pitää aina tulla käyttöön päästä varpaisiin. Lisäksi myös ne vieraslajit tulisi kohdella kunnioituksella.
Toinen riistan kunnioitukseen liittyvä asia on ruokinta. Riistaeläimiäkin saa ja ajottain pitääkin ruokkia, mutta jos oma agenda ruokkimiseen on vain se, että saadaan helpommin esim. sorsia, en tätäkään tapaa kunnioita millään tapaa. En edes pidä sitä metsästyksenä. Voitte arvata, miten paljon meillä on avopuolison kanssa asiasta keskusteluja, koska mies yleensä ruokkii sorsia. Onneksi hänkin ampuu vain tarpeeseen ja koko lintu menee aina käyttöön, mutta ei se tee mielestäni asiasta yhtään hyväksyttävämpää.
Lisäksi itselleni ehdottomat edellytykset, että voi sanoa ylpeästi olevansa metsästäjä, on ettei ammuta suin päin tunnistamatta lajia. Tulisi ampua vain varmoissa tilanteissa ja toteuttaa metsästystä muutoinkin riistanhoidolliselta kannalta. Jätetään se vanha ukkometto ja monipiikkinen sarvipää ennemmin rauhaan. Ei siis ammuta kaikkia eteen osuvia yksilöitä, vaan ainoastaan se määrä, mitä tarvitaan (ja välillä voi miettiä, tarvitaanko saalista edes joka kerralla!) ja ampuukin vain silloin, kun voi olla varma ettei aiheuta haavikkoa.
Olemme viime aikoina saaneet lukea useasti ikävästi epäonnistuneista (karhu)jahdeista. Toki en tiedä tilanteita iltapaskalööppien uutisointia enempää ja esimerkiksi karhujahdeista mulla ei ole kokemuksia, mutta ylipäätään jos haavikkoja syntyy, joku asia jahdissa on mennyt mönkään. Onko ammuttu liian hätäisesti, oliko näköesteitä, kenties jo pikkuhiljaa liian iäkäs metsästäjä tai liian kokematon aloittelija? Metsästäjän pitää osata mennä itseensä ja pohtia, miksi kävi näin, jotta voi jatkossa välttää näitä kaikille ikäviä tilanteita.
Entäs metsästyskoira? Niin hinku ei mielestäni saa olla, että viedään koira +25 asteiselle metsälle lämpöhalvausta hakemaan tai -25 asteen pakkasella tassut paleltumaan. Ja se, että jopa alle vuosikkaat koirat lopetetaan toimimattomana, saa aina niskavillat pystyyn.. Koiran kanssa tulisi rakentaa muunkinlainen suhde, kuin viemällä ruoka ja vesi kerran päivässä tarhaan. Myös koira ansaitsee lepopäiviä jahtien välissä, vaikka takana pitkä kesä onkin. Ja ehdottomasti rankimman työn raatajana se tarvitsee toimivan kropan, jonka kunnosta omistajan tulee huolehtia ympäri vuoden.
Viimeisenä, mutta ei vähäpätöisimpänä. Ei rasiteta luontoa roskaamalla eikä jätetä makkaranpaistotulia valvomatta. Ei jätetä suolistusjätteitä miten sattuu, vaan kohdellaan saalista kunnioituksella loppuun asti. Kaikesta tärkeintä kuitenkin on - kuten isäkin sanoi - kuunnella mitä se luonto kuiskii. Sillä on paljon asiaa ja meillä ihmisillä on siitä paljon opittavaa. Vaikka metsästys monesti tapahtuu myös yksin, jokaisen metsästäjän tulisi muistaa, että yksikin mätä omena pilaa koko korin.