maanantai 19. marraskuuta 2018

Saammä takas sen hetken, ku oli viel selkeet ja tyyntä

Tänä jahtikautena metsästys on ollut aivan erilaista, kuin mihin olemme Väpän kanssa tottuneet. Ei ole enää isää tuomassa tietynlaista rauhallisuutta tekemiseen, ei neuvomassa tai kertomassa metsästystarinoita höyryävän kahvikupin ääressä. Sanomassa, että tuolla on paras passipaikka. Nyt olen joutunut hieman jo miettimään, että miten hommat hoidetaan.  Minulla kun ei ole enää lupaa mennä tosta noin vain metsälle, avopuolisokaan ei voi enää vain ostaa vieraslupaa. Tuntuu oudolle, että olen joutunut kysymään metsästysseuraa kyläläisiltä. Onneksi vihdoin kävin metsästäjätutkinnossa ja laitoin kotipaikan metsästysseuraan jäsenhakemuksen menemään. Toivottavasti ensi vuonna minulla olisi lupa mennä metsälle juuri silloin, kun haluan.

Tiedän, että isä halusi meidän jatkavan metsästystä vaikka hän siirtyikin loputtomille jahtimaille, joten metsästystä ei olla kuitenkaan lopettu. Isän ja Väpänkin takia, jonka viime kausi oli kaiken kaikkiaan täydellinen. Jos saa naiviisti ajatella, ehkä sekin halusi näyttää isälle parhaansa.


Jahtikausi alkoi niin, että ensin kävin Väpän kanssa kaksistaan. Hiljaista oli kuin huopatossutehtaassa. Isän ikivanhaan metsästysreppuun pakkasin termariin kahvit sekä kameran.  Koira kyllä tunnisti tutkapannan ottaessani esille, että mitä se tarkoittaa ja innostui silminnähden.  Menin vanhoille tutuille paikoille ja laskin koiran irti. Perinteiseen tapaan ensimmäiset kerrat menivät höyryjen päästelyyn. Ajoja ei näinä kertoina tullut, ehkä ihan hyvä. En saanut ampujaakaan näille reissuille ja lisäksi oli jatkuvasti turhan lämmin keli. Jos nyt jotain hyvää, teeriä löytyi vino pino tien laidoilta lähes joka kerta. Kerran käytin Biegankin, mutta tietysti silloin ei sattunut teeriä olemaan lähimainkaan.

Kelit ovat olleet aina näihin päiviin asti taas käsittämättömän huonoja! Olenkin tyytynyt vaan kiertelemään hihnan kanssa peltoaukeita ja hakkuualueita koirien kanssa. Jos jälkiä on löytynyt, olen antanut Väpälle suosiolla pitkän liinan ja katsonut, miten se jäljellä toimii. Eipä ole tarvinnut paljoa ohjailla, käyttäytyy jäljellä tosi hyvin. Kerran olisi varmaan ollut lähdössä valkohäntäpeurapariskunnan perään, mutta kielsin ja jatkoin matkaa.

 

Sentään pari kertaa on luontoäiti ollut armollinen sään suhteen ja olen päässyt avon kanssa käymään Väpän kanssa niillä seuran alueilla, joihin avo kuuluu. Ensimmäisellä kerralla ei kerennyt oikeastaan kuin auton laittaa parkkiin ja Väpä aloitti niin suoraviivaisesti ajon, että olin jo varma sen menneen hirven perään, joka oli meidän tullessa noin 50m päässä. Seurasin hetken aikaa tutkaa ja aloin lopulta vakuuttumaan jäljen tyylistä, että jänis se on. Tämä olisi ollut juuri sellainen ajo, joka iskän olisi pitänyt nähdä! Kaiken kaikkiaan mahtava. Kaksi tuntia intensiivistä haukkumista lähes perslähdöstä, pari hukkaa jotka selvitti hyvin.. saalis jäi - käsi ylös ketä yllätti - ajo meni niin tiheään kuusikkoon, että jo karvaa vaihtava metsäjänis ei sieltä halunnut tulla hollille millään. Hemmetin hyvä fiilis kuitenkin jäi. Tätä lisää! Luoksetuloa meidän on tosin alettava treenaamaan. Värmätti ei meinaa antaa enää jäljeltä periksi.

Sitten loppui taas kelit. Tulevat sääkartat näyttävät onneksi vallankin positiivisille, joten toivotaan, että tästä pääsisi aktivoitumaan. Olen suunnitellut ostavani lupia valtion mailta ensi hätään, jotta en olisi niin riippuvainen muista metsästäjistä. Pelkkä vieraslupakin kun vaatii sen isännän välittömään läheisyyteen. Kunhan kaikki paperisota on käsitelty loppuun saakka ja kansiot pistetty jemmaan mappi ööhön, pitäisi metsästyksenkin nyt helpottua huomattavasti. Viimeinkin!

torstai 15. marraskuuta 2018

Mitä Biegalle kuuluu nyt?

Biegga on ollut meillä nyt reilu vuoden. Neidistä on kasvanut todella tehokas sydämensärkijä. Kehuja ja katseita satelee joka suunnasta, mihin pystis vain menee. Eritoten ukkini, joka ei ole juurikaan koiraihminen, on ihan sulaa vahaa neidin tullessa käymään. Neidistä on fyysisesti kasvanut simpsakka 39cm/9kg kokoinen pieni suuri pakkaus. Hetkittäin jopa muistuttaa kunnon pystykorvaa.


Luonne on aikalailla kehittynyt sellaiseksi, kuin toivoin, joskaan Väpän kanssa ne eivät ole ylimpia ystäviä. Toisaalta odotinkin hieman sitä, Väpä kun ei juurikaan muista koirista välitä. Niillä on neutraalit välit, pärjäävät samassa tilassa ja vierekkäinkin, mutta usein majailevat eri puolilla taloa. Mitään jäätäviä tappeluita ei ole kertaakaan ollut, ja pelkällä omalla murahduksella menee kyräilytkin poikki. Ainoa eripura tulee enää siitä, jos toinen pääsee metsälle ja toinen ei. Toisen tullessa takaisin kotiin ollaan karvat ja häntä taivasta kohti, mutta kieltämällä loppuu piirileikit. Muistuttavat hieman siis kahta nuorempaa siskoani 😂

Biegalla on mukavasti intoa kaikkeen tekemiseen. Kovasti sillä myös riittää ääntä - hän keskustelee örisemällä, urisemalla, haukottelemalla äänekkäästi ja haukkumalla. Hetkittäin todella itsepäinen. Myöskin ovela: syö häikäilemättä koko käden, jos erehtyy antamaan pikkusormen. Mielestäni silti  kokonaisuutena mukavan luonteinen. Helppo, vaivaton, mukautumiskykyinen ja kuuntelee palautetta. Vähän jopa hölmö, on tullut jokusen kerran naurettua.

Pystis tykkää katsoa TV:stä Avaraa luontoa ja National Geographicin luonto-ohjelmia. Biegassa on myös tietynlaista herkkyyttä, mutta palautuu hyvin. Hieman jännittävistä asioistakaan se ei mene lukkoon, vaan tutustuu tilanteeseen/asiaan varovaisen uteliaasti. Ihmisistä tykkää hurjasti, lapsia kohtaan se käyttäytyy yleensä rennon neutraalisti. Vieraillessa vieraskorea. Toisista koiristakin se pitää, ihan kaikista nartuista ei niinkään. Aggressiivinen se ei kuitenkaan missään nimessä ole. Tottelee kohtuullisen mukavasti, tulee esimerkiksi metsästä pois.

Metsästyskoirana kehittyminen on ollut hidasta, mutta hyviä merkkejä kuitenkin antanut. Välillä tuntuu vain intoa olevan enemmän kuin ideaa. Teeri- ja pyyparven perään on pellolta omatoimisesti kerran lähtenyt, mutta lopulta ei tiennyt minkä perään lähteä, joten päätti keskittyä pariin myyrään. Kerran myös puuhaili hiirten kolojen kanssa, kun teeri tuli katselemaan puun latvaan. Kolo vei silläkin kertaa voiton, kun ei ollut lintua havainnut laisinkaan. Teeren ja eritoten metson hajut sitä kyllä kiinnostaa todella paljon, mutta ei malta seurailla loppuun asti ja katsella puihin, kuten esimerkiksi oravan kohdalla. Oravia sentään haukkuu kuin vanha kunnon pystykorva konsonaan!

Biegga on sen verran pennunhupakko yhä, että se ei malta aina keskittyä. Metsällä ollessaan se kuitenkin etsii. Sitä, mitä se etsii, en tiedä, mutta riistaviettiä sillä on mielestäni hyvin. Luulen, että pikinokka tarvitsee oikeasti vain metsää, metsää, ja metsää. Tänä syksynä olemmekin yrittäneet olla aktiivisia ja välittömästi, kun on kelissä yhtään järkeä lähteä, on tutkapanta kaivettu esille.

Viime vuonna oli todella huono metsäkanalintukausi, en ole ihan varma näinkö lintuja laisinkaan. Tänä vuonna taasen ei ole ollut hyviä metsästyskelejä, joten teerikontaktit jääneet saamatta. +14 ja vesisade eivät ole kaikista houkuttelevempia kelejä lähteä metsälle. Onneksi metsäkanalintuille ollut hyvä vuosi, mutta eipä tällaisilla keleillä puuhun ole noussut. Hieman siis syytän olosuhteita, ettei olla päästy koiraa treenaamaan. Edelleen myöskään hirvimetsälle meno ei ole ehdoton ei, jos koira kaikesta huolimatta hirvelle on lähdössä, mutta puoliso on toistaiseksi yrittänyt ohjata linnulle. Vaikka metsäkanalintujen tilanne on täällä edelleen aika huono, ehkä joku päivä koira kuitenkin kontaktin lintuun saa ja syttyy.