Tänä jahtikautena metsästys on ollut aivan erilaista, kuin mihin olemme Väpän kanssa tottuneet. Ei ole enää isää tuomassa tietynlaista rauhallisuutta tekemiseen, ei neuvomassa tai kertomassa metsästystarinoita höyryävän kahvikupin ääressä. Sanomassa, että tuolla on paras passipaikka. Nyt olen joutunut hieman jo miettimään, että miten hommat hoidetaan. Minulla kun ei ole enää lupaa mennä tosta noin vain metsälle, avopuolisokaan ei voi enää vain ostaa vieraslupaa. Tuntuu oudolle, että olen joutunut kysymään metsästysseuraa kyläläisiltä. Onneksi vihdoin kävin metsästäjätutkinnossa ja laitoin kotipaikan metsästysseuraan jäsenhakemuksen menemään. Toivottavasti ensi vuonna minulla olisi lupa mennä metsälle juuri silloin, kun haluan.
Tiedän, että isä halusi meidän jatkavan metsästystä vaikka hän siirtyikin loputtomille jahtimaille, joten metsästystä ei olla kuitenkaan lopettu. Isän ja Väpänkin takia, jonka viime kausi oli kaiken kaikkiaan täydellinen. Jos saa naiviisti ajatella, ehkä sekin halusi näyttää isälle parhaansa.
Jahtikausi alkoi niin, että ensin kävin Väpän kanssa kaksistaan. Hiljaista oli kuin huopatossutehtaassa. Isän ikivanhaan metsästysreppuun pakkasin termariin kahvit sekä kameran. Koira kyllä tunnisti tutkapannan ottaessani esille, että mitä se tarkoittaa ja innostui silminnähden. Menin vanhoille tutuille paikoille ja laskin koiran irti. Perinteiseen tapaan ensimmäiset kerrat menivät höyryjen päästelyyn. Ajoja ei näinä kertoina tullut, ehkä ihan hyvä. En saanut ampujaakaan näille reissuille ja lisäksi oli jatkuvasti turhan lämmin keli. Jos nyt jotain hyvää, teeriä löytyi vino pino tien laidoilta lähes joka kerta. Kerran käytin Biegankin, mutta tietysti silloin ei sattunut teeriä olemaan lähimainkaan.
Kelit ovat olleet aina näihin päiviin asti taas käsittämättömän huonoja! Olenkin tyytynyt vaan kiertelemään hihnan kanssa peltoaukeita ja hakkuualueita koirien kanssa. Jos jälkiä on löytynyt, olen antanut Väpälle suosiolla pitkän liinan ja katsonut, miten se jäljellä toimii. Eipä ole tarvinnut paljoa ohjailla, käyttäytyy jäljellä tosi hyvin. Kerran olisi varmaan ollut lähdössä valkohäntäpeurapariskunnan perään, mutta kielsin ja jatkoin matkaa.
Sentään pari kertaa on luontoäiti ollut armollinen sään suhteen ja olen päässyt avon kanssa käymään Väpän kanssa niillä seuran alueilla, joihin avo kuuluu. Ensimmäisellä kerralla ei kerennyt oikeastaan kuin auton laittaa parkkiin ja Väpä aloitti niin suoraviivaisesti ajon, että olin jo varma sen menneen hirven perään, joka oli meidän tullessa noin 50m päässä. Seurasin hetken aikaa tutkaa ja aloin lopulta vakuuttumaan jäljen tyylistä, että jänis se on. Tämä olisi ollut juuri sellainen ajo, joka iskän olisi pitänyt nähdä! Kaiken kaikkiaan mahtava. Kaksi tuntia intensiivistä haukkumista lähes perslähdöstä, pari hukkaa jotka selvitti hyvin.. saalis jäi - käsi ylös ketä yllätti - ajo meni niin tiheään kuusikkoon, että jo karvaa vaihtava metsäjänis ei sieltä halunnut tulla hollille millään. Hemmetin hyvä fiilis kuitenkin jäi. Tätä lisää! Luoksetuloa meidän on tosin alettava treenaamaan. Värmätti ei meinaa antaa enää jäljeltä periksi.
Sitten loppui taas kelit. Tulevat sääkartat näyttävät onneksi vallankin positiivisille, joten toivotaan, että tästä pääsisi aktivoitumaan. Olen suunnitellut ostavani lupia valtion mailta ensi hätään, jotta en olisi niin riippuvainen muista metsästäjistä. Pelkkä vieraslupakin kun vaatii sen isännän välittömään läheisyyteen. Kunhan kaikki paperisota on käsitelty loppuun saakka ja kansiot pistetty jemmaan mappi ööhön, pitäisi metsästyksenkin nyt helpottua huomattavasti. Viimeinkin!
